Resort Degersand

Jos perheesi haluaa asua, temmeltää ja herkutella Ahvenanmaan parhaimman hiekkarannan kupeessa on Resort Degersand oikea valinta. Meillä voitte asua viihtyisässä 4 hengen mökissä, asuntoautossa tai teltassa. Telttalomalta saa parhaimmat kesämuistot, hihkaisee Peppi Piraatti! Kysy äidiltä ja isältä uskaltavatko he lähteä telttaseikkailulle meren rannalle! Ravintolamme nimi on ”Q”. Lapset saavat valita herkkuja piraattiruokalistalta, josta tuli viime kesän suosikki. Tärkeintä on kuitenkin saada leikkiä ja temmeltää, etsiä ja piilottaa aarteita hiekkaan ja vain tutkia jännitävää aluettamme. Meillä on kaksi kiipeilyvenettä, keinuja sekä pelejä. Ja, että meillä pääsee aarrejahtiin on selvää kuin merivesi! Lähde etsimään Kapteeni Rautakoukun aarretta!

Meidän viisi mökkiämme ovat talviasuttavat ja puulämmitteisen rantasaunan voi vuokrata ilman majoitusta. Voitte järjestää meillä myös merirosvokekkerit kesäsesongin ulkopuolella. Ninna leipoo herkkuja ja Pecka voi viedä koko perheen hyljesafarille. Voitte myös vuokrata soutuveneen ja oppia soutamaan perheen kesken tai isommalla porukalla.

Sesonkimme alkaa kesäkuussa ja päättyy elokuussa. Jouluna me tarjoilemme maistuvaa jouluruokaa aidoista raaka-aineista.

 

 


RESORT DEGERSAND
CAMPING OCH RESTAURANG
Degersandsvägen 311
22270 Eckerö

+358 18 38004

www.degersand.ax

info@degersand.ax

Avoinna kauden mukaan (mökit
vuokrattavissa vuoden ympäri)

Peppi Piraatin vinkki

Lähde puujahtiin luonamme! Ahvenanmaan vanhin puu on Degersandissa. Kysy meiltä, mihin suuntaan kannattaa lähteä etsimään ja käy halaamassa tätä puuvanhusta. Mutta muista olla hiljaa… läheisyydessä asuu monta eläintä. Oletko muuten löytänyt Peppi Piraatin oman kiipeilypuun?



KATSO KARTTA KOKONÄYTÖLLÄ

LISÄÄ LISTALLE